Ajankohdalla on merkitystä. Miten tehdä tuloksellista mainontaa, joka lopulta johtaa siihen, että asiakas ostaa? Kun mainontaa seurataan ja mitataan systemaattisesti, voidaan sen onnistumiseen vaikuttaa monin eri tavoin.  Ja kun mainonnan viestit puhuttelevat tavoiteltua kohderyhmää oikeassa paikassa oikeaan aikaan, on markkinoinnin strategiassa onnistuttu. Yksi tärkeimmistä asioista on sen oikea ajoitus. 

Markkinoinnin vuosikelloa suunniteltaessa on hyvä pohtia mainonnan toimenpiteiden oikea-aikaisuutta. Myyntihistorian ja aikaisempien kampanjatulosten perusteella sinä tiedät, miten tuotteet tai palvelut myyvät tiettyinä vuodenaikoina ja sesonkeina ja milloin kysyntä kasvaa.

Kuluttajakäyttäytymistä on tutkittu paljon. Ei esimerkiksi ole sattumaa, että lomakohteiden ja lentoyhtiöiden uutiskirjeet putkahtavat sähköpostiisi usein juuri keskiviikkoisin. On tutkittu, että keskellä työviikkoa ihmisen työteho herpaantuu ja ajatukset ajautuvat helposti nojatuolimatkoille ja lomasuunnitelmiin. Eli mikäpä sen parempi ajankohta saada kuluttajien huomio matkailutuotteille. Samaan tietoon perustuen postilaatikkomme putoaa nippu päivittäiskaupan tarjouslehtiä juurikin keskiviikkoisin ja markettien printti-ilmoitukset ovat juurikin torstain paikallislehdessä. On aika suunnitella tulevan viikonlopun ateriat.

Brad Pitt is single!

Muistatko kuinka lentoyhtiö Norwegian toimi nopeasti ja käytti Angelina Jolien ja Brad Pittin erouutista oivaltavasti omassa mainonnassaan? Brad Pitt is single. Lennot Los Angelesin nyt vain XX euroa! Muistan kuinka itsekin jaoin sinkkuystävättärilleni tuo mainoksen sosiaalisessa mediassa. Tai kun ensilumi tuli, tiesi rengasliikkeen mainostaja, että talvirenkaiden kysyntä on kuumimillaan. Kampanjat voidaan määritella alkamaan myös säätilaan liittyvillä kohdennuksilla.

Sesongit, vuodenajat ja juhlapyhät

Sesonkien tunnistaminen on tärkeä osa kuluttajaymmärrystä ja oma markkinointi kannattaakin ajoittaa medioihin silloin kun tuotteiden kysyntä alkaa kasvaa. Helmikuussa muistetaan ystäviä ja vietetään hiihtolomaa – toiset vieläpä ikävästi influenssan yllättäminä. Se on siis matkailu- ja ravintolaliiketoiminnan, kukkakauppojen ja apteekkien myynnin kulta-aikaa. Talviurheilulajit ja niihin liittyvät varusteet kiinnostavat. Räystäät alkavat tippua, kevätkunnostukset, talo- ja piharemontit, muoti ja pääsiäisen suunnitelmat ovat puheenaiheita. Oletko ikkunanpesua tarjoava yrittäjä? Kevät on sinun ajankohtasi markkinoinnille.

Renkaidenvaihdon yhteydessä autokuume nousee. Lapset kasvavat ja polkupyöräuutuuksia vertaillaan innolla. Jäät sulavat ja merelle mielii suomalainen. Veneilyyn liittyvien palvelujen tarjoajien sesonki on alkamassa ja mainontaa tulisi suunnitella viimeistään nyt.
Kesä on juhlien ja tapahtumien aikaa. Nyt katsastetaan juhlapaikkoja ja catering-palveluja. Kotileipurit etsivät reseptejä, kondiittoreilla ja leipomoilla on kysyntää. 

Lomamökkien vuokrausta ja muita majoitus- ja ravintolapalveluita tarjoavien yrittäjien on syytä terästäytyä mainonnallaan kevään aikana. Ihmiset siirtyvät pihoille ja luontoon. Piha- ja puutarhakalusteiden sekä telttailu- ja ulkoiluvarusteiden kysyntä kasvaa kun päästään keväässä pidemmälle.

Kun mainostajana huomioit asiakkaan sesonkikohtaisen ostokäyttäytymisen vuosisuunnitelmassasi, olet aina askeleen edellä ja markkinointisi koetaan palveluna.

Black Friday, Cyber Monday…

Kaupallisia sesonkeja ovat juhlapyhien lisäksi myös kaupan alan omat tempaukset kuten Ameriikasta kotimarkkinoillemmekin vakiintuneet Black Friday ja Cyber Monday, joista erityisesti viihde-elektroniikan, muodin ja kodin sisustamisen alan yritykset, ovat saavuttaneet hyviä myynnillisiä tuloksia. Nämä sesongit markkinoinnissaan hyödyntävät mainostajat varmistavat mediatilansa kyseisiin ajankohtiin hyvissä ajoin etukäteen.

Me Roudalla autamme mainostaja-asiakkaitamme kampanjoiden suunnittelussa. Autamme mielellämme Sinuakin!