Haaste: Hämeenlinnassa toimiva alusasuliike Siro halusi kasvattaa uuden verkkokauppansa tunnettuutta ja myyntiä.

Ratkaisu: Ratkaisuksi valittiin uutta verkkokauppaa sekä sen tuotteita promoava CPC- ja remarketing-kampanja ja tehokasta aikakauslehtimainontaa ¼ sivun mainoksilla maan suurimmissa naistenlehdissä.


Siro on vuonna 1953 perustettu alusasuliike ja siten yksi pisimpään Suomessa toimineista kivijalkamyymälöistä alallaan. Äitinsä Anne Kallio-Lehtimäen kanssa Siroa pyörittävä Jenna Juurinen kertookin, että liikkeessä vierailee edelleen asiakkaita, jotka nauravat käyneensä alusvaateostoksilla “jo silloin kauan sitten 60-luvulla”. Äiti ja tytär ovat liikkeen neljännet omistajat.

Ovet jouduttiin kuitenkin hetkellisesti sulkemaan jopa pitkäaikaisimpien vakiasiakkaiden nenän edestä pandemian vallatessa maailman maaliskuussa 2019. Onni onnettomuudessa, että uusi verkkokauppa oli juuri julkaistu.

“Jutellaanko hetki mainonnan mahdollisuuksista?”

Uuden verkkokaupan lanseeraus osui täysin tahattomasti korona-pandemian alkuvaiheille. Vaikka verkkokauppatoiminta mahdollistaisi myynnin kivijalkaliikkeen ohella – ja tuolla hetkellä myös sen puolesta – uudelle verkkosivustolle tarvittaisiin kuitenkin tunnettuutta. Sitten puhelin soi.

- Minulla kävi niin hyvä tuuri, että Timo-Antti Saari vain soitti ja tarjosi erilaisia mainonnan palveluita!, Jenna iloitsee ja jatkaa, - juttelimme hyvän tovin Timon-Antin kanssa ja päädyimme lopulta kokeilemaan CPC-kampanjaa ja sen tueksi remarketingia, eli lähdimme kokeilemaan mainontaa suhteellisen kevyesti mutta silti järkevällä kokonaisuudella.

Lainaten Juurista itseään, hän tuskin itse olisi kaiken muun ohella saanut aikaan ottaa yhteyttä mainonnan palveluita tarjoaviin tahoihin. Puhelinsoitto olikin kuin vastaus kaikkiin toiveisiin.

Mainoskokeilu aikakauslehdessä toi uusia asiakkaita kivjalkaliikkeeseen asti

Kysyttäessä, onko Juurinen hyödyntänyt digimainonnan lisäksi myös perinteisempää lehtimainontaa – sen kun voisi olettaa toimivan tällaisessa kohderyhmässä – nainen nyökkää hymyillen.

- Kyllä! Olen ostanut aiemmin itse mainoksia paikallislehteen, mutta nyt sekin onnistuu oman yhteyshenkilön kautta. Lisäksi Timo-Antti ehdotti panostusta naistenlehden mainokseen, joka korkeasta hinnastaan huolimatta oli kannattava teko, sillä uusia asiakkaita käy meillä kivijalkaliikkeessä pelkästään tuon näkyvyyden vuoksi, Juurinen iloitsee.

Alusvaateliike Siron digi- ja printtimainonta on pyörinyt jatkuvalla syötöllä koronan alkuajoista asti – tai siis Timo-Antin soittamasta puhelusta asti. 

Tarkoituksena on ollut ennen kaikkea saattaa uusi verkkokauppa ihmisten tietoisuuteen mutta myös kasvattaa kassavirtaa. Molemmissa ollaan onnistuttu.

Kampanja suunniteltiin yhdessä oman graafikon ja Sanoma Markkinointi Roudan asiantuntijoiden kanssa

Juurinen kertoo, ettei hänellä itsellään ole mainonnan osaamista. Ja juuri siksi hän kehuu Sanoma Markkinointi Roudan toimintatapaa: “Odotan, että myyjä ottaa yhteyttä, kun ensimmäinen kampanja on saatettu maaliin. Pienellä yrittäjällä nämä asiat saattavat unohtua helposti, mutta onneksi Timo-Antin puolelta ollaan erittäin aktiivista. Kaikki hoituu aina superhelposti.”

siro_mainokset.jpgUpeat mainokset digiin ja printtiin ovat Siron oman graafikon käsialaa.

Sanoma Markkinointi Roudalta on mahdollista tilata koko paketti avaimet käteen -mallilla. Sirolla on kuitenkin vuosien aikana erittäin vahvaksi kasvanut brändi ja oma visuaalinen ilme, josta ei haluttu luopua ja jossa kaikki mainokset haluttiin tuottaa oman graafikon kautta.

Tämä ei ollut minkäänlainen ongelma Roudalle. Me teemme mainosmateriaalit heiltä saamamme ohjeistuksen perusteella, minkä jälkeen toimitamme valmiit bannerikuvat ja muut materiaalit suoraan heille, Juurinen kertoo tyytyväisenä.

Kysyttäessä, onko hänellä jatkossa suunnitteilla uusia mainonnan aluevaltauksia, nainen naurahtaa iloisesti ja kertoo, että seuravaavaksi kokeillaan alueellisesti kohdennettua radiomainontaa ja uutta lehtityyppiä. Lisäksi sesonkimainontaan on varattu entistä enemmän paukkuja.

Heräsikö ideoita mainonnan saralta? Pallotellaan yhdessä millainen ratkaisu sopisi yrityksesi tavoitteisiin parhaiten! Varaa aika omaan juttutuokioon, jossa voit keskustella erilaisten kohderyhmien tavoittamisesta ja mainonnan ratkaisuista asiantuntijamme kanssa. Juttutuokio on sinulle maksuton, eikä sido sinua mihinkään.

Varaa juttutuokio